Bioenergia ry: hukataanko valtava mahdollisuus − kotimaisen energian käyttö laskussa

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet korvata uusiutuvalla puulla ja kotimaisella turpeella ulkomaista tuontienergiaa. Viime talven jäljiltä kotimaisia polttoaineita on varastossa poikkeuksellisen runsaasti. 

Käyttö on kuitenkin laskussa väärään aikaan iskeneiden turpeen veron ja metsähakkeen tuen leikkauksen vuoksi. Viime vuonna turpeen käyttö laski ennätyksellisen alas. Samaan aikaan aiemmin vahvasti kasvanut metsähakkeen käyttö kasvu leikkaantui peräti puoleen.

– Tilanteesta tekee erityisen huolestuttavan se, että viime vuonna Suomeen valmistui useita voimalaitoksia ja lämpölaitoksia, joissa voidaan käyttää energiapuuta ja turvetta. Uudesta kapasiteetista huolimatta kotimaisten polttoaineiden käyttö väheni, sanoo Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisa

Metsähakkeen kasvu hidastui asentoon, joka uhkaa jo Suomen uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamista. Yli puolet uusiutuvan energian kasvusta lasketaan Suomessa tulevan yksin metsähakkeesta ja puupohjaisista yhteensä lähes 80 %.

– Suunta on käännettävissä jo ensi vuonna, mutta tämä edellyttää toimia kotimaisten polttoaineiden aseman parantamiseksi. Nopea ja täysin omassa päätösvallassamme oleva toimi olisi laskea hieman turpeen veroa ja nostaa uusiutuvan metsähakkeen maltillista tukea.

Kotimaiset polttoaineet korvaamaan tuontienergiaa

65 % Suomessa käytetystä energiasta tuodaan ulkomailta. Suomi käyttää vuosittain ulkomailta ostettua energiaa kahdeksalla miljardilla eurolla. 

– Tälle ja ensi vuodelle on erittäin runsaasti kotimaista energiaa tarjolla, sillä nyt Suomessa on ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta varastoissa. 

Samalla turvattaisiin ja pystyttäisiin synnyttämään tuhansia kotimaisen energian tuomia työpaikkoja, Peisa muistuttaa.