Skapat Energia laajentaa Viroon

skapat_04 vaal p rak lahi_0

Suomalainen, energia-alan puolueeton asiantuntijayritys Skapat Energia Oy hakee uutta kasvua laajentamalla toimintaansa Viroon. ”Nyt kun oppirahat on Ruotsissa maksettu ja selvitykset Virossa tehty, on aika ryhtyä toimenpiteisiin”, Tommi Vekka toteaa.

Viron sähkömarkkinat vapautettiin vuoden 2013 alussa, joten on aika jatkaa laajentumista Itämeren alueella strategiamme mukaisesti”, Skapat Energia Oy:n toimitusjohtaja Tommi Vekka Hämeenlinnan pääkonttorista kertoo ja jatkaa: ”Toisaalta Viroon on helppo mennä, toisaalta maan kulttuuri ja päätäntämekanismi ovat hyvin erilaiset kuin meillä Suomessa.”

Virossa Skapat Energia Eesti Oü:n toimintoja johtaa myyntijohtaja Jaakko Vaahtoniemi. Ensimmäiset asiakassopimukset on solmittu, ja lähitulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta. ”Tarjoamme jatkossa samaa tuoterepertuaaria kuin täällä Suomessa eli sähkönhankinnan lisäksi tarjoamme energiankäytön järkeistämiseen liittyviä palveluja. Tavoitteena on noin miljoonan euron liikevaihto muutamassa vuodessa”, Tommi Vekka toteaa.

Skapat Energian ruotsalainen tytäryhtiö Skapat Energi Ab perustettiin vuonna 2008. Ruotsissa 10 hengen tiimi palvelee 1200 asiakasyritystä. Yrityksen liikevaihto on 10 miljoonaa Ruotsin kruunua, ja sen toiminta kasvaa tasaiseen tahtiin. Myös Ruotsissa tarjotaan samaa laajaa palvelupalettia kuin Suomessa.

Seuraavaksi Skapat Energian tähtäimessä ovat muut Baltian maat, kuten Latvia ja Liettua, sekä Pohjoismaista Tanska ja Norja, joissa sillä jo on orastavaa toimintaa.

Skapat Energia Oy on perustettu vuonna 1998. Sähkönhankinnan lisäksi se konsultoi energiankäyttöön ja -tehokkuuteen liittyvissä asioissa. Suomessa Skapat Energialla on noin  20 000 asiakasta yritys- ja kuntasektorilla. Yrityksen liikevaihto on 6,7 miljoonaa euroa, ja se hallinnoi asiakkaittensa lukuun noin 3,2 TWh sähköä vuodessa.

Linkit