Fortum rakentaa ensimmäisen suuren suomalaisen tuulivoimapuistonsa Närpiöön

Fortum on päättänyt rakentaa 90 megawatin (MW) tuulivoimapuiston Närpiöön. Kalaxin tuulivoimapuistoon rakennetaan 21 voimalaa, joiden kokonaisteho on 90,3 MW ja vuosituotanto yli 0,3 terawattituntia. Fortum on allekirjoittanut sopimuksen voimaloiden toimituksesta sekä käytöstä ja kunnossapidosta Vestasin kanssa. Kalaxin tuulivoimapuisto on ensimmäinen, jonka Fortum rakentaa Suomeen, ja se on hyväksytty Suomen uusiutuvan energian kansalliseen preemiojärjestelmään maaliskuussa 2019. Hankkeen pääomakustannus on noin 90 miljoonaa euroa. Tuulivoimapuiston rakentaminen aloitetaan tänä kesänä, ja laitos arvioidaan otettavan käyttöön viimeistään vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä.

”Olen hyvin iloinen että Fortum rakentaa ensimmäisen suuren suomalaisen tuulivoimapuistonsa Närpiöön. Hanke on merkittävä askel eteenpäin pohjoismaisen tuulivoimastrategiamme toteuttamisessa”, kertoo Fortumin tuulivoimayksikön johtaja Joonas Rauramo.

“Saimme oikeudet hankkeelle vuonna 2017 ja siitä lähtien olemme kehittäneet sitä yhdessä paikallisten sidosryhmien kanssa. Investointipäätös on merkittävä virstanpylväs, ja yhteistyössä keskitytään tästä eteenpäin tuulivoimapuiston sujuvaan käyttöönottoon suunnitellun aikataulun ja budjetin mukaisesti”, toteaa kehityspäällikkö Mikko Iso-Tryykäri.

Fortum aikoo jatkaa kasvua päästöttömässä sähköntuotannossa pohjautuen vahvaan osaamiseensa ja  tavoittelee aurinko- ja tuulivoimakapasiteettinsa kasvattamista usean gigawatin kokoluokkaan. Fortumin liiketoimintamalli uusiutuvassa energiantuotannossa kattaa aurinko- ja tuulivoiman kehittämisen ja rakentamisen sekä laitosten käytön. Kevyen taserakenteen säilyttämiseksi yhtiö hyödyntää kumppanuuksia ja erilaisia yhteistyömuotoja.