Energialasku ei saa paisua ilmastohuolten takia, Turku Energia tutki suomalaisten sisimmän

Tutkimuksen mukaan vain noin kolmannes suomalaisista kokee, että heidän arjen energiavalintansa vaikuttavat ilmastonmuutokseen. Energiantuotannon ympäristövaikutuksia enemmän kansalaisia huolestuttavat hinnankorotukset ja energiayhtiöiden myynti ulkomaiseen omistukseen. 

– Tulos ei varsinaisesti yllätä.  Jos energian kulutus- ja ostopäätökset kuitenkin perustuvat vain hintaan, ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaikeutuu huomattavasti, sanoo Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen.

Tiedon lisäksi ihmisten valintoja ohjaavat tunteet. Turku Energia selvitti tutkimuksen avulla ensimmäistä kertaa Suomessa omatunnon sekä energiankulutuksen ja sen ostamisen suhdetta. Tulosten mukaan energiaomatuntoon liitetään uusiutuvat sähkön- ja lämmön tuotantomuodot, energian säästäminen, liikkumisen ratkaisut ja kierrätys.

Innolink Reasearchin tekemästä tutkimuksesta selviää, että suomalaiset ovat tietoisia ympäristöystävällisistä tuotantomuodoista. Puhtaimpana pidetään aurinkovoimaa, jonka perässä tulevat tuuli- sekä vesivoima. Ostopäätöstä kuitenkin ensisijaisesti ohjaavat hinta, jakelun häiriöttömyys ja sähkösopimuksen tekemisen helppous.

– Tuloksissa on ristiriitaa, jonka voi tulkita vastausten rehellisyydeksi. Puolta ohjaa omatunto omissa arjen valinnoissa ja melkein 60 prosenttia pitää tärkeänä sitä, miten energia on tuotettu. Lopulta kuitenkin hinta jyrää (valintakriteerinä sopimusta tehdessä) ja omatunto vaiennetaan taustalle, summaa Innolink Researchin tutkimusjohtaja Tuomas Liukkala.

NUORET HALUAVAT VAIKUTTAA, MUTTA KOLMANNES EI TIEDÄ MITEN

Alle 30-vuotiaista lähes 45 prosenttia kokee pystyvänsä vaikuttamaan valinnoillaan ilmastonmuutokseen, kun taas yli 60-vuotiaista vain 30 prosenttia uskoo näin. Lisäksi nuorimmasta vastaajaryhmästä lähes kolmannes haluaisi vaikuttaa, mutta ei tiedä miten.

– Tutkimuksen mukaan noin viidesosa suomalaisista ei tiedä, miten energiavalinnoillaan ja teoillaan voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen positiivisesti vaikka halua olisi. Alle 30-vuotiaissa tietämättömien luku vielä kasvaa noin kolmannekseen. Tästä ristiriidasta syntyy varmasti huonoa energiaomatuntoa. Siitä kertoo sekin, että nuorilla on kaikista vastaajista selkeästi huonoin omatunto omista energiaratkaisuistaan, Honkanen sanoo.

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis tekemään ratkaisuja, jotka parantaisivat energiaomatuntoa.

– Tämä haastaa meidät ja muut energiayhtiöt kehittämään ja tarjoamaan kaikille energiaratkaisuja, joiden avulla omat energiateot koetaan aidosti merkityksellisiksi, Honkanen jatkaa.

Turku Energian Innolink Researchilla teettämän kyselytutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa suomalaisten kuluttajien näkemyksiä omatunnon vaikutuksista arjen energiavalinnoissa, energian tuotantomuodoista ja energiatulevaisuudesta. Tutkimukseen vastasi internetpaneelissa 1 104 suomalaista helmikuussa 2018. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttia.