Fortumin ja RUSNANOn sijoitusrahasto on tehnyt päätöksen ensimmäisen 50 megawatin tuulipuiston rakentamisesta Venäjälle

Blaiken_two_turbines

Kuva: FORTUM

Fortumin ja RUSNANOn sijoitusrahasto on tehnyt päätöksen ensimmäisen 50 megawatin tuulivoimapuiston rakentamisesta Venäjälle. Kesäkuussa 2017 Venäjän valtion uusiutuvan energian huutokaupassa sijoitusrahasto voitti oikeuden rakentaa 1 000 megawattia (MW) takuuhintaista tuulivoimakapasiteettia. Tehty rakentamispäätös on ensimmäinen siihen kiintiöön liittyvä investointi.

Ensimmäiset tuuliturbiinit (14 turbiinia yhteiskapasiteetiltaan noin 50 MW) toimittaa Vestas, joka valittiin jo aikaisemmin laitosten ja palvelujen pääasialliseksi toimittajaksi.

Tuulipuiston tuotannon odotetaan käynnistyvän vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Fortumin pitkän aikavälin tavoite tuulivoimakapasiteetin määräksi Venäjällä on noin 500 megawattia. Tavoite tukee Fortumin strategiaa lisätä hiilidioksidittoman sähköntuotannon osuutta. Se on linjassa kokonaistavoitteen kanssa, jonka mukaan yhtiö pyrkii kasvamaan tuuli- ja aurinkovoimassa gigawatti-kokoluokkaan. Fortumin ja RUSNANOn sijoitusrahasto on yhtiöiden 50/50 omistama ja sen tavoite on tuulivoiman rakentaminen Venäjällä. Fortumin yhteisyritykseen sijoittaman oman pääoman määrä on enimmillään 15 miljardia ruplaa (tällä hetkellä noin 220 miljoonaa euroa).Fortum tiedotti sijoitusrahaston perustamisesta 27.4.2017 ja uusiutuvan energian huutokaupan tuloksesta 15.6.2017.