Sähkön loppukäytön muutokset vaikuttavat huomattavasti sähkönjakeluun

2015-11-27 11_52_01-Jussi Tuunanen A4.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

Tulevaisuuden energiateknologiat, kuten sähköautot ja sähkön pientuotanto, vaikuttavat merkittävästi sähkön loppukäyttöön ja sähkönjakeluverkon kuormiin. Nämä muutokset edellyttävät uudentyyppistä pitkän-aikavälin kuormien ennustamismenetelmää, jolla voidaan paremmin ennustaa tulevaisuuden kuormia sähkönjakeluverkoissa.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (Lappeenranta University of Technology, LUT) tarkastettavan väitöskirjan mukaan sähkön loppukäytössä tapahtuu tulevaisuudessa huomattavia muutoksia, jotka vaikuttavat merkittävästi sähköenergiaan ja tehoon sähkönjakeluverkoissa. On odotettavissa, että jakeluverkoissa siirrettävät tehot voivat kasvaa merkittävästi, mutta siirrettävän sähköenergian määrä voi pienentyä.

Muutokset aiheuttavat haasteita sähköverkkoyhtiöille verkon suunnittelun ja liiketoiminnan kannalta. Tehon kasvun seurauksena myös verkostoinvestoinnit voivat kasvaa, mikä lisää sähköverkkoyhtiöiden kustannuksia. Toisaalta energiankulutuksen pienentyminen vaikuttaa verkkoyhtiöiden liikevaihtoon nykyisellä hinnoittelumallilla.

Diplomi-insinööri Jussi Tuunanen ehdottaa väitöskirjassaan ratkaisuksi sähköverkkoyhtiöille tehopohjaista siirtohinnoittelua ja kuormienhallintaa, joilla verkkoyhtiöt voivat valmistautua muuttuvaan toimintaympäristöön. Tehopohjainen siirtohinnoittelu voisi rajoittaa tehojen kasvua jakeluverkoissa. Lisäksi, se olisi myös sähköverkkoyhtiön kannalta kustannusvastaavampi ratkaisu verrattuna nykyiseen hinnoittelumalliin.

”Uudentyyppiselle kuormien ennustamismenetelmälle on tarvetta, koska nykyiset menetelmät eivät kykene ottamaan huomioon sähkön loppukäytössä tulevaisuudessa tapahtuvia muutoksia, ja siten tuottamaan riittävän hyviä ennusteita”, Tuunanen kuvailee tutkimustaan.

Merkittävimpiä muutosten aiheuttajia voivat olla esimerkiksi energiatehokkuus, pientuotanto, sähköautot, energiavarastot ja kysynnän jousto. Näillä teknologioilla tulee olemaan erilaisia vaikutuksia sähkönjakeluverkoissa siirrettävään energiaan ja tehoon. Sähköjakeluverkon teho ja energiatiedot ovat tärkeitä sähköverkon suunnittelun sekä sähköverkkoliiketoiminnan kannalta.

Diplomi-insinööri Jussi Tuunasen sähkötekniikan alaan kuuluva väitöskirja Modelling of changes in electricity end-use and their impacts on electricity distribution (Sähkön loppukäytön muutosten mallintaminen ja muutosten vaikutukset sähkönjakeluun) tarkastetaan 27.11.2015 klo 12 Lappeenrannan teknillisen yliopiston salissa 1383. Vastaväittäjinä toimivat professori Pekka Verho Tampereen teknillisestä yliopistosta ja TkT Pirjo Heine Helen Sähköverkko Oy:stä. Kustoksena toimii professori Jarmo Partanen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

Väitöskirja on julkaistu yliopiston Acta Universitatis Lappeenrantaensis -tutkimussarjassa numero 674. ISBN 978-952-265-884-5 ja ISSN 1456-4491. Väitöskirja on luettavissa Lappeenrannan teknillisen yliopiston LUTPub-tietokannassa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-265-885-2. Väitöskirjan painetun version voi ostaa Aalef-kirjakaupasta, puh. 044 744 5511 tai kirjakauppa(at)aalef.fi, sekä LUT Shopin verkkokaupasta osoitteessa https://lutshop.lut.fi.