Kivihiilen kulutus kasvoi 34 prosenttia vuonna 2013

Kivihiilen kulutus kasvoi 34 prosenttia vuonna 2013 edellisvuodesta Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan. Kivihiiltä käytettiin sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena yhteensä 4,5 miljoonaa tonnia, mikä vastaa energiasisällöltään yli 114 PJ (petajoulea). Kivihiilen käyttö kasvoi erityisesti kolmannella vuosineljänneksellä. Sähkön erillistuotantolaitoksissa kivihiilen kulutus lähes kolminkertaistui vuotta aiemmasta, joissa käytettiin kivihiiltä noin 1,3 miljoonaa tonnia. Kivihiilivarastot olivat noin 3,3 miljoonaa tonnia…

Continue reading

Lähiseudun uusiutuvan energian kohteet helposti Repowermap-karttapalvelusta

Kansalaisia ja yhteisöjä kiinnostavat lähialueella tehdyt energiavalinnat ja niistä saadut kokemukset. Repowermap on EU:n tukema maksuton karttapalvelu tiedon jakamista varten. Kuka tahansa voi syöttää kartalle tietoa toteuttamastaan uusiutuvan energian käyttökohteesta ja tarkastella tietoja muiden kohteista ja ratkaisuista. Maksuttoman ja helppokäyttöisen Repowermap-karttapalvelun tavoitteena on kannustaa yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä ihmisiä käyttämään uusiutuvaa energiaa ja parantamaan energiatehokkuutta….

Continue reading

Energiavirasto: Tuulivoimatuet kasvoivat –metsähaketuet romahtivat

Uusituvan energian tukia maksettiin viime vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä 8,2 miljoonaa euroa eli miljoona euroa enemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksolla. Tuulivoimatuet kasvoivat 0,6 miljoonalla eurolla 6,4 miljoonaan euroon ja metsähakkeen tuet pienenivät 2,7 miljoonalla eurolla noin 1,7 miljoonaan euroon. Pienentyneet metsähakkeen tuet johtuvat siitä, että vain noin puolet tukeen oikeutetuista laitoksista jätti tässä…

Continue reading

Suomen Tuulivoimayhdistys ry: Pakkasella ei ole tuuletonta

Suomessa tuotetaan eniten tuulivoimaa kylminä talvikuukausina, jolloin myös energiankulutus on suurinta. Yleinen harhaluulo tyynistä pakkaspäivistä ei pidä paikkaansa, etenkään modernien tuulivoimaloiden napakorkeudella 100-140 metrissä. Suomen tuulipuistossa onkin tuotettu sähköä hyvillä tehoilla kuluvan pakkasjakson aikana. Vaihtelua tuulisuudessa on ympäri vuoden, mutta täysin tuuletonta on harvoin. Fingridin tehonseuranta ei kerro koko kuvaa asiasta, sillä mukana on toistaiseksi…

Continue reading

Energiavuosi 2013 SÄHKÖ: Lämmin sää piti sähkönkulutuksen ennallaan

Teollisuuden sähkön kulutus kasvoi prosentin – muu kulutus pieneni 2,5 prosenttia Joulukuussa kulutus väheni 7 prosenttia Vuotta 2013 leimasi normaalia lämpimämpi sää, mikä heijastui suoraan sähkönkulutukseen. Vaikka paljon energiaa käyttävän prosessiteollisuuden tuotannossa ja sen myötä sähkönkäytössä oli nähtävissä pieniä piristymisen merkkejä, kokonaiskulutus putosi prosentin.  Lämpötilakorjattuna sähkön kulutus pysyi tasan ennallaan, ilmenee Energiateollisuus ry:n (ET) Energiavuosi 2013…

Continue reading

Tuulivuosi 2013: monta merkittävää rajapyykkiä ylitetty

Kuva: Feodor Gurvits Viime vuosi oli menestyksekäs tuulivoima-alalle. Lukuisia tuulivoimaloita otettiin käyttöön ja tuotantoennätyksiä rikottiin. Tuulivoimahankkeiden suunnitteluun liittyvät viranomaisasiat ottivat askeleita kohti sujuvampaa tulevaisuutta. Tutkiin liittyen löydettiin ratkaisuja mutta myös törmättiin uusiin vaikeuksiin eri puolilla maata. Tuulisuus näyttää lisääntyvän, ja teknologian kehittyessä tuulivoimalat tuottavat paremmin kuin ennen. Toisaalta ilmaston muuttuessa puhdasta energiantuotantoa on tavoiteltava entistä…

Continue reading

Energiavuosi 2013 KAUKOLÄMPÖ: Puusta tuli kaukolämmön tärkein energialähde

Hiilidioksidipäästöt laskivat 14 prosenttia Puu nousi vuonna 2013 kaukolämmön tärkeimmäksi energialähteeksi. Energiateollisuus ry:n (ET) laskelmien mukaan puun, puutähteen ja muiden kotimaisten uusiutuvien energialähteiden osuus nousi 29 prosenttiin. Kun mukaan lasketaan teollisuuden sekundaarilämmön käyttö, hiilineutraalin tuotannon osuus kaukolämmön tuotannosta nousi jo 31 prosenttiin – Kasvua oli peräti kuusi prosenttiyksikköä. Se on merkittävä askel kaukolämpötoiminnassa, ET:n johtaja Jari…

Continue reading

Motiva: Lämpöä karkaa 200 000 omakotitalon lämmityksen verran

Hukkalämmön nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen voisi leikata teollisuuden energiankäyttöä arviolta jopa 4 terawattituntia vuodessa. Samalla lämpömäärällä voisi lämmittää vuoden ajan lähes kaikki pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien omakotitalot, joita on hieman yli 200 000. Teollisuuden käyttämästä energiasta arviolta reilu kolmannes karkaa ympäristöön ilman talteenottoa ja hyötykäyttöä. Tuotannon prosessi- ja savukaasut, poistohöyryt sekä jäte- ja jäähdytysvedet sisältävät lämpöä, jota…

Continue reading

Kotitaloussähkön hinta nousi hiukan – verkot kaipaavat investointeja

Kotitaloudet maksoivat sähköstään tämän vuoden alussa siirtoineen ja veroineen hieman enemmän kuin vuotta aiemmin. Sähkölaskun sisällä sähköenergian hinta laski ja siirtohinta nousi. Vuodenvaihteessa tapahtuneen sähköverojen korotuksen takia kuluttajien sähkön kokonaishinta kuitenkin nousi vajaat 1,5 prosenttia. Toimitusvarmuusvaatimusten edellyttämät verkkoinvestoinnit eivät vielä näy tilastoissa tai sähkön siirtohinnoissa. Kotitalouskuluttajille ja sähkölämmittäjille sähkö maksoi tämän vuoden alussa keskimäärin 1,2…

Continue reading

Elenialle ensimmäisenä sähkönjakeluyhtiönä Pohjoismaissa Lloyd’s Registerin kansainvälinen sertifikaatti sähköverkon hallinnan laadusta

Brittiläisen Lloyd’s Register EMEA Bernard Woods kiitteli Elenia Oy:n toimitusjohtaja Tapani Liuhalalle ja verkkojohtaja Jorma Myllymäelle Elenian PAS 55 -sertifioinnin tuloksia erittäin korkealaatuisiksi. Säävarman sähköverkon rakentaminen etenee Elenia on saanut ensimmäisenä pohjoismaisena sähkönjakeluyhtiönä arvostetun PAS 55 -sertifikaatin laadukkaasta sähköverkon hallinnasta brittiläiseltä Lloyd’s Registeriltä. PAS 55 -sertifikaatti on kansainvälinen tunnustus Elenian sähköverkon kehittämisen, rakentamisen, kunnossapidon ja…

Continue reading